Stay calm and continue testing (your relationship)

Jo viime syksynä tuli ostettua Steamin alennuksista vaivaisella muutamalla eurolla Portal 2. Ihan vain sen vuoksi, että poikaystäväni, kutsuttakoon nyt vaikka yksinkertaisuuden vuoksi Tahvoksi, halusi pelin jota voisimme yhdessä iloisesti pelata. IhQutarallaa miten zöpöä!

Alustuksena sen verran, että yleensähän en siis juuri nauti Tahvon kanssa yhdessä pelaamisesta, koska jonkinlaisena syntynörttinä se osaa pelata kaikkia pelejä niin kuin olisi niitä jo vuosia tahkonut ja muistaa tietenkin aina neuvoa kun sitä vähiten kaipaan (sisar Lil'nYellow kiteyttää tunteen hyvin tässä). Emme siis ikinä pelaa mitään toisiamme vastaan, koska Tahvo voittaa AINA. Olen myös hyvin valikoiva sen suhteen millaisia pelejä pelaamme tiiminä, sillä esim. Diablo 3:ssa kun haluan itse tutkia jokaikisen kivenkolon, Tahvo juoksee edellä tappamassa KAIKKI viholliset ja vie kaiken XP:n + on tylsää juosta perässä kun ei ehdi itse hakata mitään. Pelit, joissa on roolitus pelaamisen suhteen ovat sen sijaan ihan ok, samoin strategiapelit, kuten Disciples ja Heroes of Might and Magic menettelee.

Noh, tulihan sitä Portaliakin pelattua yhdessä. Ehkä kolmesti tai neljästi jonka jälkeen puzzlejen yhteinen ratkominen ei ollut enää ihan niin ruusuista. Alku meni hyvin, eipä siinä mitä, mutta tehtävien monimutkaistuttua paradoksaalisesti kommunikaatio yksinkertaistui tasolle "Miks hitossa sie sen portaalin sinne ammuit?! Elä! Elä nyt tee mittää! Paikka!! Oota nyt hetki... EIIII! Nyt sie pilasit koko homman, kiitti vaan! Kaikki pittää aina tehä ite... Hyppää nyt jo sinne helvetin rektaaliin." Miten voikin olla niin uskomattoman vaikeaa ilmaista toiselle, mihin haluaa sen kirotun portaalin ammuttavan? Asiaa ei myöskään helpota puzzleja isännöivä, jatkuvasti vittuileva GLaDOS-järjestelmä ja epäselvä (tai käyttäjistä johtuen toimimaton) pelinsisäinen ikoneilla viestintä. Tunnustan ragequitanneeni kahdesti toistuvien failien ja erityisesti kommunikoinnin ongelmien vuoksi.

ÄfTeeÄs - Piä tunkkis

Lyhyen keittiöpsykologian oppimäärän käyneenä diagnosoisin ongelmaksi pelaajien liiallisen kärsimättömyyden sekä erityisesti kilpailuhenkisyyden, joka estää kommunikaation sekä pelitoverin kuuntelun, ja näin ollen myös yhteistyön. Hurjana ratkaisuehdotuksena esittäisin, että molemmat pysähtyisivät hetkeksi ja miettisivät ratkaisua vaikkapa yhdessä sen sijaan, että molemmat ryntäilisivät ympäri kenttää kuin hullu eristyshuoneessa etsimässä ensimmäisenä pakoreittiä. Ja jos niitä hulluja laittaa samaan huoneeseen kaksi niin eihän siitä nyt voi kaaosta enempää odottaakaan.

Achievement Unlocked!

Pelinä Portal on kuitenkin ihan hauska ja aivonystyröitä aktivoiva ajanviete, joskin alun tehtävät todellakin aliarvioivat pelaajan älyä. Harmillisesti kentät ovat todella lyhyitä ja latausikkunoita saa katsoa ajallisesti minun makuuni aivan liikaa. En voi myöskään kehua pelin pitävän mielenkiintoa yllä kovin kauaa ja siitä onkin tullut minulle kun-ei-ole-parempaakaan-tekemistä-ja-muita-pelejä-ei-jaksa-pelata peli. Ehdotonta plussaa on kuitenkin yksinpelissä loistava dialogi.

Aion vielä antaa Portalille mahdollisuuden myös kaksinpelinä tämän reflektiivisen itsetutkiskelun jälkeen. Jos se rasittavalla tavallaan vaikka kehittäisi kommunikointitaitojamme (hohohoh! Riiiiight!), olemmehan kuitenkin saaneet suoritettua yhtäaikaa toteutetun high fiven! Ensi kerralla lupaan ja vannon, etten itse ainakaan korota ääntäni tai ragequitaa. Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön.