lauantai 26. lokakuuta 2013

Steam: Kuinka moninkertaistaa pelivalikoimasi

Miksi ostaa pelejä, kun niitä voi lainata kaverilta? Niinhän se toimii pelikonsoleilla ja CD-/DVD-kiekkojen kanssa tietokoneellakin. Steam on ollut aina kätevä pelialusta, jolla pelit kulkevat mukanasi koneelta toiselle, eikä turhaa materiaa varsinaisesti kerry, mutta pelien lainailu ei ole tätä päivää ennen onnistunut.

Pääsin mukaan Steamin Family Share-betaan, jossa leikitellään ajatuksella pelien lainaamisesta kaverilta kaverille. Käytännössä pelien jakamiseen tarvitsee jonkun läheisen, jolla on Steam ja joka on suostuvainen jakamaan omat pelinsä sinun käyttöösi. Minulla tähän rooliin astui, kukas muukaan kuin pieni vellokseni. Sen lisäksi teidät pitää olla kutsuttu betaan, johon voi osallistua liittymällä Steamin Family Share-beta -ryhmään. Betajäsenyyden saatuasi myönnät kaverisi tietokoneelle luvan hyödyntää myös sinun pelejäsi lähettämällä requestin tilien jakamiseen tietokoneellasi. Toinen keino on antaa kaverisi kirjautua tietokoneellesi ja myöntää asetuksien kautta pääsyn koneellasi hänen peleihinsä. Ta-daa, hyvällä tuurilla pelisi
 Steam-kirjastossasi ovat moninkertaistettu. Minun kohdallani se tarkoitti kirjaimellisesti yli kymmenkertaistamista, kun 16 pelini lisäksi pääsen pelaamaan pikkuveljeni reilua 170:tä peliä. Tarvitsen vain asentaa veljeni tililtä pelin koneelleni, jolloin se on myös minun pelattavissani.

Loogisena miinuspuolena Family Sharessa on pelien pelaaminen vain yhdellä tilillä kerrallaan. Jos siis ette molemmat omista omia kopioitanne LEGO LotRista, ei moninpelaaminen onnistu. Pelin haltijalla on myös ensisijainen oikeus pelata omia pelejään, ja aloitettuaan pelin pelaamisen, vierailija saa viisi minuuttia aikaa päättää sessionsa ja tallentaa pelinsä, tai ostaa se omakseen. Meillä tästä ei ole ollut ongelmaa vielä toistaiseksi, mutta uskon kyllä, että tästä selviäisimme kunnialla. Onhan kuitenkin muistettavissa, että minä vain lainaan pelioikeuksia itselleni.

Kiitos Family Sharen, nyt minulla on testattavaa materiaalia sellaisistakin peleistä, joihin en välttämättä olisi ennen edes vilkaissut: raha ja lailliset oikeudet nyt löytyvät, saman kun voisi sanoa vielä ajasta, niin blogi saataisiin taas kukoistamaan. Tällä hetkellä toisella testauskierroksella on Skyrim, jota joskus aikaisemmin testailin, mutta en ihastunut, ja toivonkin, että nyt jos saan annettua sille aikaa ja armoa, voi avokilleni koittaa Dota-leskeyden sijasta Skyrim-leskeys. Tön tön töö, stay tuned!

6 kommenttia :

  1. Olen ollut hieman skeptinen tuota palvelua kohtaan ettei kaikki olekaan niin hienoa miltä aluksi kuulostaa joten nyt kun olet päässyt koittamaan tuota palvelua niin voisitko varmistaa asian. Pitääkö siis paikkansa että jos sinulla on käynnissä veikkasi Skyrim, niin veikkasi ei voi pelata sillä aikaa _mitään_ steam-pelejä vai onko se esto rajattu vain tuohon Skyrimiin? Olen ollut ainakin siinä käsityksessä että silloin ei voisi pelata mitään muutakaan peliä ja vaikka kivana tyyppinä haluaisinkin jakaa sadat pelini muidenkin käyttöön niin tuo halvaannuttaisi sitten omat pelaamiseni aikalailla. Okei voisihan sillä aikaa pelailla vaikka konsoleilla mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa en ole vielä päässyt testaamaan tuota rajaus ominaisuutta; ei olla oltu samaan aikaan pelaamassa velloksen pelejä. Kun tämä kuitenkin tulee ennemmin tai myöhemmin testaukseen, kerron kuinka kävi! (:
      Periaatteessahan tuo täydellinen rajaus ei nimenomaan halvaannuta sinun pelaamistasi, mutta muiden pääsyä peleihisi kyllä. Toisaalta ymmärrän sen, että Steam haluaa varmasti jonkinlaisen kontrollin säilyttää jakamisessa, jotta rahavirta säilyy yhtä vuolaana Steamille päin. ;)

      Poista
    2. Siis tosiaan, nyt tuli tuokin testattua ja vieraileva tilin käyttäjä ei voi pelata _mitään_ pelejä tilin haltijan pelatessa samaan aikaan _mitä tahansa_ Steam-peliä.
      Mutta vieraileva tilin käyttäjä hyödyntää niitä hetkiä, kun toinen ei pelaa mitään. (: Edistystä tämäkin mielestäni on.

      Poista
  2. "minulla on testattavaa materiaalia sellaisistakin peleistä, joihin en välttämättä olisi ennen edes vilkaissut"

    Tuo lainaus hyppäsi ensimmäisenä silmään. Mistä ne tulivat ja ovatko omat pelikaverit jopa niin etäistä porukkaa, ettei edes niiden pelimakuun kiinnitetä minkäänlaista huomiota ennen kuin se tungetaan tekniikan keinoin omalle nenälle?

    Pikkuveikan laaja pelikirjasto yhtäkkiä kiinnostaa? Meneehän tämä toki myrkyllisen kyyniseksi yksinkertaistamiseksi mutta miksi ihmeessä Family Share kuulostaa siltä, että se korvaa jo perheen sisäisenkin kommunikaationkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota noin... En nyt ollenkaan käsitä, mistä sait noin kyynisen käsityksen tästä asiasta. Hold your horses! Tässä ei nyt todellakaan ole kyse mistään "perheen sisäisen kommunikaation korvaamisesta" tai "siitä ettei kaverin pelimakuun kiinnitetä mitään huomiota" vaan siitä, ettei opiskelijaihmisellä kerta kaikkiaan ole varaa ostaa joka ikistä peliä, joten aika rajusti on karsittava sitä valikoimaa niistä peleistä jotka on ihan MUST saada. Tästä syystä family share lisää mahdollisuuksia kokeilla muita pelejä, jotka ei ehkä alunperin itseä houkuttaneet niin paljon, että olisi kannattanut ostaa. Esimerkiksi oma avokkini omistaa valtaisan valikoiman steam-pelejä, joista osaa mielelläni haluan itse ensin kokeilla päättääkseni onko tämä peli minun juttuni, kannattaako minun tämä vähillä rahoillani itsellenikin ostaa. Omasta mielestäni siis family share on erinomainen juttu, jos se toimii.

      Poista
    2. Otapa parahin SD ihan rauhassa. :)

      Olen jakanut kirjastoni tähän mennessä vain ja ainoastaan pikkuveljeni kanssa, jonka pelimaun tiedän sangen tarkkaan. Kirjastoiden jakaminen ei ole yhtäkkinen Family Sharen innoittaman materiaalin tarpeen ja hingun takana, vaan Jermu on jo pitkään antanut minun kokeilla pelejä hänen tilinsä kautta esimerkiksi hänen tietokoneellaan (Vellos siis käyttää rahaansa peleihin huomattavasti paljon enemmän kuin pihi isosiskonsa.). Nyt voin rauhassa testata pelit, jotka jokatapauksessa pelaamisen rajausten vuoksi ostan itselleni mikäli pidän niitä rahanarvoisina hankintoina.

      Ja ällös huoli, meidän kommunikaatio Jermun kanssa tapahtuu pitkälti vanhanaikaisesti f2f ja kaiken muun paitsi Steamin kautta, joten Family Sharella ei juuri vaikutuksia meidän suhteeseemme ole. :) Olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan, miksi koet Family Sharen uhkana perheen kommunikaatiolle? Itse en kenties tätä aspektia osaa huomioida lainkaan.

      Poista

Blogger Template by Clairvo