tiistai 17. marraskuuta 2015

RAGEQUIT ja kadonneiden kuvien mysteeri

Näin kohtalooni alistuneena päätin käyttää työttömän arkea hyväksi myös aktivoimalla huonolle rakkaudelle jäänyttä RAGEQUITtia. (Kuten varmaan ainakin aktiivisimmat lukijat ovat huomanneet)

Mikäli siis satutte huonoon aikaan saapumaan paikalle, voivat kunnostustyöt olla vielä kesken ja blogi näyttää hassulta, mutta pikkuhiljaa olisi tarkoitus siivota muutamia hassuja kömmähdyksiä pois ja muuten vähän päivitellä slidea yms. En vielä tiedä missä mittakaavassa ulkoasu muuttuu, mutta ainakin pienempiä korjauksia tulen tekemään.

Huomasin myös ärsytyksekseni että joistain vanhoista postauksista on kadonnut kuvia bittiavaruuteen. Tulen poistamaan nämä kuvat, ellen tarkalleen muista että mikä kuva oli kyseessä, jolloin voin korvata sen. Lähinnä nämä kuvat ovat siis netistä kaivettuja kuvia linkkeineen, mutta pelkän valkoisen suorakulmion katseleminen sattuu allekirjoittanutta sieluun.

BEAR WITH ME GUYS.


2 kommenttia :

  1. Pakko tunnustaa, että aina välillä itse tulee puolitosissaan kaipailtua työttömyyden aikoja kun silloin ainakin kerkesi päivittelemään blogia :D Nyt tunnit vuorokaudessa ei vaan tunnu riittävän... :(

    Joskus kadonneita kuvia tai sivuja voi koittaa etsiä "välimuistiin" tallentavien sivustojen hakukoneilla. Jos vaan sattuu muistamaan sivun tarkan osoitteen, niin syöttää sitä esim. http://cachedview.com tai https://archive.org/web sivujen hakuihin. Tuo on toki hakuammuntaa, mutta itse olen löytänyt tuollaisten kautta joitakin kadonneita sivustoja.

    Varmaan nyt opit kantapään kautta, että ei kannata vain linkitellä ulkopuolisille sivuille vaan kaikki ensin jonnekin omaan kuvapaikkaan talteen, etkös? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolensa kullakin. :D Aika hiljaiseksihan blogi vaipuikin kun kokopäivätyöt tuli kuvioihin.

      Jooh, en ymmärrä mikä aivopieru on ollut ottaa suoraan netistä kuvia...? Kai se on ollut vain ns.helpointa ja nopeinta, vaikka niiden tallentaminenkaan tuskin kovin suurta työtä olisi ollut. :D Siivousta nyt vaan kehiin. >:|

      Poista

Blogger Template by Clairvo