lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015 - Luukku 5: Minä pelihahmona

Luukku 5: Mikä pelihahmo koet eniten olevasi (tai millainen haluaisit olla?) / Game character you feel you are most like (or wish you were).

Ensin kai lähdetään siitä, millainen minä olen. Tiedättehän ne sellaiset kartonkisydämet, joita tehdään kouluissa ja leireillä ynnä muissa, ja joihin muut kirjoittavat sinusta kivoja asioita? No, niihin sydämiin on tullut oma osansa adjektiiveja "mukava" ja "iloinen". No joo, melko löyhiä määritteitä ihmiselle, mutta sellainen minä päällisin puolin olen. Ja siitä iloisuudesta saan aina kuulla, joten hyväksytään tämä määritelmä. :D Ei nämäkään kaksi adjektiivia ole kaikille selviöitä löyhyydestään huolimatta.
Taidoiltani olen monessa asioissa hyvä; olen liikunnallinen, fiksu ja kouluni käynyt ja esiinnyn mielelläni. Piirrän, kirjoitan blogia, nostelen painoja ja pelaan. Missään en kuitenkaan ole erinomainen tai muita reilusti parempi. Olen semmoinen jokapaikan höylä, joka soveltuu kaikkiin tehtäviin, muttei kuitenkaan oikeastaan ole täydellinen valinta mihinkään.

What makes me S.P.E.C.I.A.L.
Minkä hahmon koen olevan kaikista lähimpänä itseäni? (Eikä todellakaan oteta lukuun tuota millainen tahtoisin olevani -kohtaa, sillä se olisi tylsä. Tietysti sitä haluaa olla paras mahdollinen itsensä; viisas, kaunis, vahva ja vailla heikkouksia. Tyypillisesti joku maailmanpelastaja-hahmo.) 


Dota2n Lyralei Windranger on siitä hyvin pitkälti niinkuin allekirjoittanut, että Windranger on monessa asiassa hyvä, muttei juuri missään erinomainen. Windranger osaa toimittaa suurta määrää lämää, stunnata ja karata vihollisilta. Se on hyvä jo pelin alussa, mutta paranee selkeästi pelin edetessä. Se on toivottu tiimikaveri mukautuvuutensa vuoksi, mutta toisaalta jos halutaan jotain tiettyä asiaa, kuten super supporttia tai hard carrya, ei Windranger ole listalla todellakaan ylimpänä. Samaistun ainakin tähän. Lisäksi jos pyytäisin ihmisiä, niin läheisiä kuin tuntemattomampiakin, kuvaamaan minua vain yhdellä adjektiivilla, se olisi epäilemättä sieltä kartonkisydämestä toinen: "iloinen". Ja sitähän Windranger on. Naureskelee vihollisille ja kavereille. Höh höh.

Ei ehkä syväluotaavin hahmovalinta, mutta tässä tapauksessa toimivin. En koe olevani mikään vakava ja mysteerinen musta leski, enkä todellakaan mikään pelastettava prinsessa-tyyppi. 
Kun mielenkiinnosta kysyin parilta kaveriltani mitä pelihahmoa minä heidän mielestään muistutin eniten, vastauksia oli muunmuassa...
...Super Mario 
..."Diablon Barbaari eiku aina joku druidi. Koska druidi on siun juttu"
...Jinx (LoL)
...Lilith (Borderlands 2)


Selityksiä ei liiemmin herunut, liian vaikeaa muka sellainen. Mutta olen kyllä kaikkiin noihin vastauksiin vallan tyytyväinen! Koen jopa olevani hieman kehuttu, niin badasseja nämä hahmot ovat. Tuo Super Mario on avokin nimeämä hahmo, ja syynä se että olen kuulema niin "super". Kovishan Mariokin on, mutta epäilen vahvasti että Mario on ollut vain ensimmäinen pelihahmo, joka on mieleen tullut ja sillä tavalla mies on minusta ja hölmöistä kysymyksistäni helposti eroon päässyt. :D Tässä vaiheessa on myös hyvä sanoa, että omaksi hahmokseen tämä valitsi Dodge Chargerin. Siis joo joo, sen auton. :'D Näin meillä.

**
Jos pitäisi valita, minkä hahmon tuntisit kaikista itsesilaiseksi? Jos ei muuten niin vaikka ulkonäöllisesti?



0 kommenttia :

Blogger Template by Clairvo