Henkilökohtaisesti koen, että surullisin pelikohtaus on Mass Effect 3: Citadelissa. Se on melkeinpä kokonaan yhtä surullista pelikohtausta.
(Nyt taas pitää sanoa että...[Spoileralert: Mass Effect 3. Mikäli et ole pelannut peliä loppuun, mutta olet pelaamassa tai aiot pelata joskus, jatka harkiten. Sisältää spoilausta lähinnä lopetuksesta.])
Kuten jo aiemmin olen kertonut, on ME3:n lisäosa Citadel täydellistä fanserviceä, joka tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden sanoa Normandyn miehistölle hyvästit. Citadel on parhaimmillaan tunteiden vuoristorataa, mikäli olet pelannut pelin loppuun tai muuten vain tiedät mitä on vastassa. Eli toisin sanoen silloin, kun osaat arvostaa jokaista hetkeä jonka voit viettää yhteen hitsautuneen miehistösi kanssa.
(Toki monelle karskimmalle henkilölle Citadel voi olla yhtä juustoista (eng.cheesy) mössöä, joka saa puolet ajasta turhautumaan, kun mitään ei juonellisesti tapahdu.)
Itse koin lisäosan miellyttävänä (lisää voit lukea Citadelia koskevasta postauksesta täältä), tällainen haikeiden ja katkeransuloisten loppujen ystävä kun olen. Pidän siitä, että tunteet rakennetaan syviksi, ennen kuin uhrauksia joudutaan tekemään. Näin uhraukset tuntuvat oikeasti joltain ja antavat niille toisenlaista perspektiiviä. Perspektiivillä tarkoitan siis sitä, että toimintojesi seurauksista tulee kärsimään myös läheisesi.
Yksi yksittäinen hetki, joka sai palan kurkkuun Citadelia pelatessani, oli lisäosan lopussa tapahtuva ryhmäkuvan ottaminen. Kuvaan saapuvat jokainen, jotka vielä siinä vaiheessa tarinaa ovat elossa. Siihen hetkeen palaa koko Mass Effect-trilogian aikana tekemäsi suhdevalinnat ja uhraukset. So sweet. So bittersweet. Nyyh.
 |
| Omani kuva ei ole, en aikoinaan jaksanut taistella Originin olemattomien screenshottien kanssa, mutta you get the idea! |
Sen jälkeen pienen pieni vakava keskustelu Kaidanin kanssa tunteista ja avot! Soppa on valmis, ei kun uhrautumaan yhteisen hyvän puolesta!
0 kommenttia :