torstai 4. elokuuta 2016

Batman - The Telltale Series



Ei ole kellekään salaisuus että olen kova Telltale Gamesin ystävä. Pidän ajatuksesta, että pääsen vaikuttamaan tarinaan (vaikka kuinka vähäpätöisiä päätökseni olisivatkaan loppuratkaisun kannalta) ja TTG:n tarinat itsessään ovat olleet kokemukseni mukaansa tempaavia tekeleitä. Siis ullatus ei liene suuri, kun sanon että ostin TTG:n Batmanin jo ennakkoon (siis ja hei -10%!, käytännössä ilmainen!).

Perusmekaniikka on edelleen sama kuin aiemmin: reagoi taisteluissa, keskustele ja tee päätöksiä sitä mukaa mitä niitä eteesi ladotaan. Samalla päästään mukaan Batmanin seikkailuja ikään kuin suuremmassakin kokopitkässä supersankarielokuvassa.

Batman - The Telltale Seriesin ensimmäinen osa (episodeja 1-5) julkaistiin 2.8.16, ja pääsin eilen 3.8.16 sen kimppuun ihan tosissani. Ajattelin että nyt ainakin vähän makustelen uutta peliäni ja pääsen siinä kunnolla alkuun, niin hupsista! Vajaa 2 tuntia, ja ensimmäinen episodi oli läpi ajeltu. Kaiken tämän muuten piiiitkästä aikaa myös striimasin Twitchiin.


Paikkana Gotham. Bruce on ajaa uuden ystävänsä Harvey Dentin (uudeksi mainoslauseeksi valitsin: "A new FACE for Gotham"... GET IT?!) vaalikampanjaa Gothamin pormestariksi ja Brucen tuttavakavalkaadi täydentyy yhdellä uudella nimellä ja yhdellä vanhalla ystävällä. Aloitetaan siitä, ja jo kohta saadaan selville juonen pääongelma, joka varmaankin kasvaa ja selkiää pitkin matkaa.


Bruce Wayne saattaa olla Tony Starkin tavoin nero, miljardööri, playboy ja hyväntekijä, mutta näiden lisäksi hän on myös etsivä. Batmanilla on jos jonkinmoista vehjettä ja vempelettä, joiden avulla pelaaja pääsee tutkailemaan ympäristöään. Olen monesti miettinyt, että näissä TTG:n peleissä pitäisi pelata ilman oletuksena olevaa, huomionarvoisia asioita merkitsevää järjestelmää. Batmanissa olen sitä mieltä yhä vahvemmin, sillä silloin pelissä pääsisi oikeasti miettimään, että mitä kohtaa kannattaisi tarkastella lähemmin. Niinkuin Wolf Among Usissa, nyt myös Batmanissa sinun on löydettävä oikeat johtolangat, yhdistellä niitä ja tehdä niistä päätelmäsi. Ja voi juku, yhdisteleminen tehdään oikeasti pelissä ennen kuin pääset etenemään tutkimuksissasi. Tämän vuoksi juuri nuo vihjeet saattavat jäädä tulevaisuudessa pois päältä.

Jos tämä pyssymies ja tämä paalu yhdistetään...
...syntyy tämmöinen tilanne, jolloin saattaisin päästä livahtamaan ohi vartijan. Tai siis livahtamaan ja livahtamaan...
Aivan hirveästi ei vielä yhdestä episodista osaa sanoa, mutta innokkaana jään odottamaan tulevia jaksoja ja seikkailuja. Batman toimii minulla melkeinpä riippumatta ajasta ja paikasta, joten olin myös erittäin helpottunut, että ainakin toistaiseksi lempisupersankarini on saatu toimimaan myös Telltalen pelissä!

BÄTMÄÄÄN, nänänänänänänänänä BÄTMÄÄÄN!
Oottako Batman-kavereita? Kiinnostaako tämmönen tarinapeli vai ei?

2 kommenttia :

  1. Täällä Batman -fani ja kyllä kiinnostaa. Saa tosin nähdä, että missä vaiheessa tämä hoidetaan alta. No, kuitenkin ihan mukavaa saada lisää bättistä näin Arkhameiden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, tämmöinen hätähousu joutuu nyt sitten odottamaan 1-3kk seuraavaa episodia, niin enpä tiedä että olisiko koko sarjan ulos odottaminen nautinnollisempaa vai mikä. :D
      Bättis toimii aina!

      Poista

Blogger Template by Clairvo